Miten löydän joulurauhan?

Ollessani esiintymiskeikalla, kuuntelin joulurauhan julistusta metsän eläimille Jämsän Turkinkylätalolla, ja olin mielestäni lähellä joulun rauhaa. Ympärillä pimeni metsäinen luonto iltapäivän edetessä ja hiljaisuus laskeutui ihmisten joukkoon. Sisällä esitin muutaman joululaulun ennen tilaisuuden päättymistä. Ihmisten keskustelu vaimeni. Oli kotiinlähdön aika. Toiset menivät saunan lämmityspuuhiin, toiset taas ostoksille maailman hulinaan, siis kuka minnekin. Mukanaan jokainen vei hiljaisen rauhan tunnun. Hetkeen ei ollut kiire minnekään. Tällainen tuokio yleensä kiireisen joulun valmistelun keskellä sai myös minut itseni rauhoittumaan ja ajattelemaan.

Joulurauhaa ei löydä kaupanhyllyltä tai netistä. Se ei ole paikallaan oleva elementti, jota voi mennä koskettamaan ja saada sitä kautta voimaa, rauhaa, tai mitä ihminen nyt yleensä kaipaa elämäänsä. Joulurauha on ympärillämme ja se odottaa löytäjäänsä.  Se voi yllättää sinut kesken puuhiesi, tai tulla syliisi istumaan esimerkiksi jonkin elävän olennon muodossa. Tai sitten se laskeutuu yllesi lumihiutaleena, tai pölläyttää tukkaasi tuulen vireenä. Joulurauha on herkkä. Se voi kadota yhtä äkkiä kuin on ilmestynytkin.

Kun koet joulurauhan itsessäsi, pidä siitä hyvää huolta. Se on siis herkkä, mutta silti vahva, eikä katoa ympärilläsi hyörivään jouluhälinään. Kun annat sen tulla itseesi, se suojelee ja ravitsee sinua. Sitä voi jakaa ympärilleen. Se ei ole massahysteriaa. Se on sinussa ja minussa sisällä. Se tulee ulos, kun annat sille tilaa.

Toivon löytämäni joulurauhan välittyvän myös sinulle.

Rollaattorikapina – mietteitä ohjaustyön edetessä

Kolmannes työrupeamasta on tehty ja olen innoissani, kun ilmassa on edelleen työntekemisen meininki. Lavasteet valmistuvat pikkuhiljaa ja näyttelijät kehittyvät joka päivä omiin lopullisiin rooleihinsa. Pari kuvakollaasia on valokuvaajan kanssa otettu, ja niistä saadaan esitykseen ”tulitukea” juuri tarkoittamallani tavalla. Kiitos kuvausten onnistumisesta myös Jämsän poliisille, kun kaksi raamikasta viranomaista suostuivat kuvauskohteiksi ja päästivät putkaan saakka kuvaamaan. Luvat tulivat helposti ja saatiin asiantuntijatietoja poliisin nykyvarustuksesta ynnä muusta sellaisesta. Kiitos myös hauskasta juttutuokiosta heidän kanssaan. Vieno oli taas vauhdissa kysymyksineen.

On aina yhtä hämmentävää nähdä, kuinka itselle ennestään tuntemattomat ihmiset muuttuvat pikkuhiljaa oman persoonansa kautta roolihahmoiksi, joissa on osa itse haluamaani ominaisuutta, mutta iso osa näyttelijöiden omaa persoonaa ja elämänkokemusta. Se on upeaa nähtävää!

Rollaattorikapinan harjoitukset

Silkkihansikkain pitää ruveta pikkuhiljaa käsittelemään heitä, ettei jotain kaunista katoa ohjaajan melskaamiseen. Toki helposti innostuvana ihmisenä saatan joskus lyödä yli, mutta siinä auttavat tärkeät sanat; kiitos ja anteeksi.

Olen oppinut jo aikoja sitten, että tauot ovat työn suola ja niinpä meillä kahvi on aina kuumana ja työt loppuvat just silloin, kun päivän tavoite on täysi. Kun tehdään työtä, tehdään, kun huilataan, huilataan. Kun työ on valmis, mennään kotiin. Tällä menetelmällä jatketaan ja 16.11. näette mikä on lopputulos. Kiitos jaksamisesta työryhmälle ja voimia sietää pikkuasioihin puuttuvaa ohjaajaa vielä muutama viikko.