Kolmannes työrupeamasta on tehty ja olen innoissani, kun ilmassa on edelleen työntekemisen meininki. Lavasteet valmistuvat pikkuhiljaa ja näyttelijät kehittyvät joka päivä omiin lopullisiin rooleihinsa. Pari kuvakollaasia on valokuvaajan kanssa otettu, ja niistä saadaan esitykseen ”tulitukea” juuri tarkoittamallani tavalla. Kiitos kuvausten onnistumisesta myös Jämsän poliisille, kun kaksi raamikasta viranomaista suostuivat kuvauskohteiksi ja päästivät putkaan saakka kuvaamaan. Luvat tulivat helposti ja saatiin asiantuntijatietoja poliisin nykyvarustuksesta ynnä muusta sellaisesta. Kiitos myös hauskasta juttutuokiosta heidän kanssaan. Vieno oli taas vauhdissa kysymyksineen.
On aina yhtä hämmentävää nähdä, kuinka itselle ennestään tuntemattomat ihmiset muuttuvat pikkuhiljaa oman persoonansa kautta roolihahmoiksi, joissa on osa itse haluamaani ominaisuutta, mutta iso osa näyttelijöiden omaa persoonaa ja elämänkokemusta. Se on upeaa nähtävää!
Silkkihansikkain pitää ruveta pikkuhiljaa käsittelemään heitä, ettei jotain kaunista katoa ohjaajan melskaamiseen. Toki helposti innostuvana ihmisenä saatan joskus lyödä yli, mutta siinä auttavat tärkeät sanat; kiitos ja anteeksi.
Olen oppinut jo aikoja sitten, että tauot ovat työn suola ja niinpä meillä kahvi on aina kuumana ja työt loppuvat just silloin, kun päivän tavoite on täysi. Kun tehdään työtä, tehdään, kun huilataan, huilataan. Kun työ on valmis, mennään kotiin. Tällä menetelmällä jatketaan ja 16.11. näette mikä on lopputulos. Kiitos jaksamisesta työryhmälle ja voimia sietää pikkuasioihin puuttuvaa ohjaajaa vielä muutama viikko.
