Julkaistu

Miten löydän joulurauhan?

Ollessani esiintymiskeikalla, kuuntelin joulurauhan julistusta metsän eläimille Jämsän Turkinkylätalolla, ja olin mielestäni lähellä joulun rauhaa. Ympärillä pimeni metsäinen luonto iltapäivän edetessä ja hiljaisuus laskeutui ihmisten joukkoon. Sisällä esitin muutaman joululaulun ennen tilaisuuden päättymistä. Ihmisten keskustelu vaimeni. Oli kotiinlähdön aika. Toiset menivät saunan lämmityspuuhiin, toiset taas ostoksille maailman hulinaan, siis kuka minnekin. Mukanaan jokainen vei hiljaisen rauhan tunnun. Hetkeen ei ollut kiire minnekään. Tällainen tuokio yleensä kiireisen joulun valmistelun keskellä sai myös minut itseni rauhoittumaan ja ajattelemaan.

Joulurauhaa ei löydä kaupanhyllyltä tai netistä. Se ei ole paikallaan oleva elementti, jota voi mennä koskettamaan ja saada sitä kautta voimaa, rauhaa, tai mitä ihminen nyt yleensä kaipaa elämäänsä. Joulurauha on ympärillämme ja se odottaa löytäjäänsä.  Se voi yllättää sinut kesken puuhiesi, tai tulla syliisi istumaan esimerkiksi jonkin elävän olennon muodossa. Tai sitten se laskeutuu yllesi lumihiutaleena, tai pölläyttää tukkaasi tuulen vireenä. Joulurauha on herkkä. Se voi kadota yhtä äkkiä kuin on ilmestynytkin.

Kun koet joulurauhan itsessäsi, pidä siitä hyvää huolta. Se on siis herkkä, mutta silti vahva, eikä katoa ympärilläsi hyörivään jouluhälinään. Kun annat sen tulla itseesi, se suojelee ja ravitsee sinua. Sitä voi jakaa ympärilleen. Se ei ole massahysteriaa. Se on sinussa ja minussa sisällä. Se tulee ulos, kun annat sille tilaa.

Toivon löytämäni joulurauhan välittyvän myös sinulle.

Julkaistu

Rollaattorikapina – loppukiri

Turkinkyläteatterin marraskuun puolivälissä ensi-iltansa saavan  Rollaattorikapina-esityksen kaksi viimeistä harjoitusviikkoa ovat alkaneet. Edellisen kirjoitukseni ohjaustyön etenemisestä jälkeen on ohjaustyö edennyt loppusuoralle. Nyt kun tekniset seikat alkavat olla valmiit, voi pikkuhiljaa keskittyä lopputuloksen hiomiseen.

Ihmettelin aikaisemmin, kuinka näyttelijät tuovat rooleihinsa omaa itseään. Ohjaajan tärkeä tehtävä on antaa itse kullekin aikaa omassa rytmissään kehittyä pisteeseen, jossa kaikki tekijät ovat sisäistäneet roolinsa ja ovat valmiita esitykseen. Se vaatii hermoja ja sinnikkyyttä. Lisäksi kaikilla ryhmillä ei ole riittäviä valmiuksia kaikkiin ohjaajan teknisiin toiveisiin.

Nyt on tekemiset hiottu mahdollisimman helpoiksi ja toimiviksi kokonaisuuden hyväksi. On helpottunut olo ja voi alkaa valmistamaan kaikkia tekemiseen osallistuvia osapuolia tuleviin esityksiin. Ihannetilannehan on, että esitys on kypsä jo ensi-illassa, eikä vasta viimeisessä esityksessä.

Järjestys mielestäni on se, että ensi-ilta on vain yksi etappi yleisön kanssa tehtävässä yhteistyössä. Vasta viimeisen esityksen jälkeen kaikki voivat sanoa, että nyt se on tehty. Siihen asti pitää jaksaa keskittyä yleisön edessä esitettävään näytelmään. Ammattilais- ja harrastajanäyttelijät ovat siinä asiassa samalla viivalla. Harrastajalla on oma arkielämä omine iloineen ja suruineen kuitenkin voimakkaammin läsnä kuin ammattilaisella, joka tekee samaa työtä kokopäivätoimisesti.

Arvostan suuresti harrastajien intoa ja halua tulla aina vaan uudestaan lavalle luomaan katsojille tunnelmia kuvitteellisesta elämästä, toki hetkittäin liioitellustikin. Ennen kaikkea katsojille pyritään antamaan mahdollisuus irtautua arjesta hetkeksi taitavien esiintyjien ja eteenpäin soljuvan kokonaisuuden kautta.

Voimia meille kaikille viimeisiin harjoituksiin!

Julkaistu

Trubaduuri Esko – suomalaisia lauluja eri vuosikymmeniltä

Suomalaisia lauluntekijöitä kautta aikain. Mikä niissä viehättää ja kiehtoo? Minua kiehtoo tekijöiden suomalaisuus suomalaisine tunteineen ja huumorin aiheineen. Olen päässyt henkilökohtaisesti tutustumaan muutamiin laulunikkaroijiin heidän eläessään ja saanut hieman tuntumaa heidän maailmankuvastaan. Lisäksi olen lukenut varsin paljon elämänkertoja, kirjoituksia ja juoruja. Heillä kaikilla on oman elämänsä lisäksi loputon kiinnostus maailmaan ulkopuolella. On arjen sankareita ja luusereita. Oma elämä on vaiherikasta ja seikkailullista. Kaveriporukka on hyvin monen kirjavaa. Kun siihen lisää sanankäyttötaidon ja musiikillisen osaamisen, onkin kaikki valmista tuottamaan meitä koskettavaa musiikkia.

Vuosikymmenten kuluessa on käsiini tarttunut paljon suomalaista musiikkia ja nyt ajattelin koota lyhyen kokonaisuuden eri tekijöiden tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin teoksia. Lähden aikajärjestyksessä J. Alfred Tannerista ja hänen aikakaudestaan Reino Helismaan järkälemäisen tuotannon pikku helmiin. Jatkumona siirryn sujuvasti Juha Vainioon ja Juice Leskiseen, joiden

tuotanto oman elämänsä aikana oli hengästyttävän runsasta ja mielipiteitä haastavaakin. Kun soppaan lisätään vielä vähän Jaakko Teppoa, Irwiniä, Rauli Badding Somerjokea ja tangoa, on puolitoista tuntinen konsertti valmis.

Kappaleiden väliin kerron hieman taustoja ajasta ja laulujen synnystä parhaan tietoni ja taitoni mukaan. Esityksessä on väliaika jonka aikana voi kahvin ohella muistella omia muistikuvia kyseisten kappaleiden tiimoilta.

Onko sinun tilaisuutesi vailla suomalaisten laulelmien tulkitsijaa? Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä  juuri  sinun tarpeisiisi sopiva kokonaisuus.

Julkaistu

Rollaattorikapina – mietteitä ohjaustyön edetessä

Kolmannes työrupeamasta on tehty ja olen innoissani, kun ilmassa on edelleen työntekemisen meininki. Lavasteet valmistuvat pikkuhiljaa ja näyttelijät kehittyvät joka päivä omiin lopullisiin rooleihinsa. Pari kuvakollaasia on valokuvaajan kanssa otettu, ja niistä saadaan esitykseen ”tulitukea” juuri tarkoittamallani tavalla. Kiitos kuvausten onnistumisesta myös Jämsän poliisille, kun kaksi raamikasta viranomaista suostuivat kuvauskohteiksi ja päästivät putkaan saakka kuvaamaan. Luvat tulivat helposti ja saatiin asiantuntijatietoja poliisin nykyvarustuksesta ynnä muusta sellaisesta. Kiitos myös hauskasta juttutuokiosta heidän kanssaan. Vieno oli taas vauhdissa kysymyksineen.

On aina yhtä hämmentävää nähdä, kuinka itselle ennestään tuntemattomat ihmiset muuttuvat pikkuhiljaa oman persoonansa kautta roolihahmoiksi, joissa on osa itse haluamaani ominaisuutta, mutta iso osa näyttelijöiden omaa persoonaa ja elämänkokemusta. Se on upeaa nähtävää!

Rollaattorikapinan harjoitukset

Silkkihansikkain pitää ruveta pikkuhiljaa käsittelemään heitä, ettei jotain kaunista katoa ohjaajan melskaamiseen. Toki helposti innostuvana ihmisenä saatan joskus lyödä yli, mutta siinä auttavat tärkeät sanat; kiitos ja anteeksi.

Olen oppinut jo aikoja sitten, että tauot ovat työn suola ja niinpä meillä kahvi on aina kuumana ja työt loppuvat just silloin, kun päivän tavoite on täysi. Kun tehdään työtä, tehdään, kun huilataan, huilataan. Kun työ on valmis, mennään kotiin. Tällä menetelmällä jatketaan ja 16.11. näette mikä on lopputulos. Kiitos jaksamisesta työryhmälle ja voimia sietää pikkuasioihin puuttuvaa ohjaajaa vielä muutama viikko.

Julkaistu

Ei kenenkään maa

Esko Rissanen; mies ja kitara

Laulujen sanoma on yleisesti elämää ruotivaa huumorin ja synkänkin puolen sisältävää lyriikkaa. Sota ja rakkaus ovat pääaiheina, mutta joukkoon mahtuu asiaa elämän joka kulmalta. Paljon kokeneena laulan mielelläni monipuolisesti kaikista aiheista välillä pieni pilke silmäkulmassa. Huumori kun on oleellinen osa elämää kaiken totisuuden keskellä.

Vladimir Vysotskin lauluja Mika ja Turkka Malin suomennoksina olen oppinut tuntemaan näyttelijä Heidi Vaarnan kautta. Olimme molemmat näyttelijöinä Joensuun Kaupunginteatterissa ja hän suunnitteli konserttia Vysotskin lauluista. Hän pyysi minua toiseksi solistiksi. Siitä lähti yhteistyöni Vysotskin lyriikan kanssa. Heidin kanssa esitettiin lauluja eri puolilla Suomea eri kokoonpanoissa. Myöhemmin Imatralla olin solistina Vysotski näytelmässä, ja sen kanssa kierrettiin myös Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän Karjalassa. Heidin kuoltua pidin taukoa, mutta nyt taas soi kitara ja solisti Vysotskin lauluja tällä kertaa omana tulkintanani.

”Voit minua sä määrätä, niin tärkeänä häärätä.
Voin olla vanki, kunhan sielu vapaa on!”